Iloiset ja reippaat Säteet saivat positiivista palautetta Stara-tapahtumassa
3.5.2016
Iloiset ja reippaat Säteet saivat positiivista palautetta Stara-tapahtumassa
Yksilötelinevoimistelun Säteet-ryhmän tytöt ottivat ensimmäisen askeleen kohti kilpailuja osallistumalla Lapualla 17.4.2016 pidettyyn Stara-tapahtumaan. Stara-tapahtumissa harjoitellaan kilpailutilanteessa esiintymistä ennen varsinaisiin lajin kilpailusarjoihin siirtymistä
Tuomaristo kiinnitti huomiota erityisesti siihen kuinka iloisia ja reippaita, voimistelusta nauttivia voimistelijoita tytöt olivat. Suorituksissaan loistaneita tyttöjä kehuttiin upeista ojennuksista, hyvästä keskittymisestä ja päättäväisyydestä. Tuomaristo jakoi neuvoja ja vinkkejä valmennuksen kehityskohteista myös valmentajille, jotka olivat tyytyväisiä jumppareiden suorituksiin ja myös saamaansa rakentavaan palautteeseen.
Stara-tapahtumat ovat voimistelutapahtumia noin 7–12-vuotiaille voimistelijanaluille. Tapahtuma on harrastevoimistelijoiden tilaisuus esiintyä ja näyttää kauden aikana opittuja taitoja yleisölle. Kilpavoimisteluun tähtäävät voimistelijat ja ryhmät taas voivat Stara-tapahtumissaharjoitella kilpailutilannetta. |