Sadiran viiden mitalin suora

20.6.2016

Sadira 2015-2016
Sadira 2015-2016

Teksti: Johanna Nukala

 

Robinin biisi raikaa hallissa ”…meillä on hyvä jengi koossa taas, tää on parasta just nyt…”. Yleisö taputtaa musiikin tahtiin, kun TeamGymin starttiluokan kilpailua aloittamassa olevat joukkueet saapuvat paikalle esittelyä varten. Sadira edustaa ylpeänä omaa pientä, mutta kilpailuissa isojen kaupunkien seurojen vertaista seuraa, Härmän Siskoja.

Ollaan Helsingin TeamGym-kisoissa, joka on Sadira-joukkueelle viides kisa tällä kaudella. Kisataan trampetilla, volttiradalla ja vapaaohjelmassa. Starttiluokassa Sadira nappaa kultamitalin, joka on tällä kaudella neljäs perättäinen ykkössija yhden hopean jälkeen.

Kuten kaikkien menestyvien joukkueiden, myös Sadiran taustalla vaikuttavat ahkera harjoittelu, hyvä valmennus ja perheiden tuki.

 

Tytöillä on selvä yhtenäinen näkemys siitä, miten tämä tehtiin

”Me ollaan me, eikä sä ja mä”, ryhmähenki ja jumpassa solmitut kaverisuhteet kantavat pitkälle. Me harjoitellaan paljon upeissa PowerParkin puitteissa sijaitsevalla kotisalilla. Me puhalletaan aina yhteen hiileen, huolimatta siitä, että joukkueessa on hyvin eri-ikäisiä tyttöjä. Kaikilla on kova halu kehittyä ja oppia uutta, parhaimmillaan olemme joukkueena!

 

Pitkäjänteinen valmennustyö avainasemassa

Meillä on huippukoutsit Aura Lillbacka ja Laura Jokinen, jotka uhraavat paljon vapaa-aikaansa joukkueelle. Valmentajat kannustavat meitä aina ja tiukan paikan tullen luovat meihin uskoa tai tarpeen vaatiessa myös ”tipauttavat takaisin maanpinnalle”, jos meinataan vähänkään pitää menestystä itsestäänselvyytenä. Laura ja Aura ovat muutenkin aivan huipputyyppejä molemmat!
Härmän Siskoissa on tehty pitkäjänteisesti valmennustyötä TeamGymin eteen. Sadira on yksi osa Härmän Siskojen isoa TeamGym-perhettä.

 

Joukkue, jonka huoltajatkin muodostavat tiimin

Sadiran taustajoukoissa häärii myös paljon huoltajia, joiden tuki ja kannustus on joukkueelle tärkeää. Kilometrejä kertyy harkkoihin ja kisoihin kuljettamisesta, mutta tyttöjen innokkuus ja ilo lajia kohtaan saa myös huoltajat jaksamaan ja innostumaan sekä myös itse oppimaan lajista uutta.

”Meillä Sadiralaisten huoltajilla on oma WhatsApp-ryhmä, jossa vaihdellaan viestejä ahkerasti”. Kisareissuilla mukana olevat huoltajat kannustavat joukkuetta kokonaisuutena. Kotona jännittävät huoltajat seuraavat aktiivisesti joukkueen kisapäivän kulkua WhatsApp-ryhmään lähetettävien videoiden, kuvien ja viestien välityksellä. Huoltajat summaavat ajatuksiaan: ”TeamGym on mahtava joukkuelaji, joka antaa paljon myös meille huoltajille”.

 

Sadira kaudella 2015-2016:

Heikkilä Erin, Heikkilä Inka, Latvala Mariella, Luomaranta Julia, Mäki Selina, Mäkinen Minttu, Nukala Ella, Pelkonen Riikka, Rantanen Minna, Sainio Veera ja Tuomela Vilma-Noora