Suomen tytöt neljänneltä sijalta TeamGymin EM-finaaliin
18.10.2018
Suomen maajoukkue on selvittänyt tiensä tyttöjen finaaliin TeamGymin EM-kilpailuissa Portugalin Odivelasissa. Suomen joukkueessa voimistelivat myös Härmän Siskojen Hertta Luoma ja Vilma Paussu. Suomen joukkue sijoittui neljänneksi keskiviikkoillan karsinnassa, jossa oli tarjolla finaalipaikat kuudelle parhaalle joukkueelle. Karsinnan voittanut Ruotsi taituroi tempputelineillä täysin omalla tasollaan, toiseksi tullut Islanti hallitsi vapaaohjelmia. Suomi hätyytteli lajin terävimpiä huippumaita varmoilla ja puhtailla volttiratasuorituksillaan, trampetilta ja vapaaohjelmasta selvittiin pienellä haparoinnilla. Kokonaissuoritukseensa nuori maajoukkue on kuitenkin tyytyväinen, sillä yhteispisteet jäivät vain 0,8 pisteen päähän kärkikolmikosta. ”Kisa meni tosi hyvin, vaikka tosi monella oli ensimmäinen kerta noin isoissa ja kansainvälisissä kilpailuissa. Trampetilla tuli kohtalainen suoritus, mutta tiedän, että pystymme siinä parempaan, joten sitä lähdetään parantamaan finaalissa”, kommentoi joukkueen kapteeni Ella Salo. Salon mukaan joukkue sai karsintasuorituksiinsa energiaa ja adrenaliinia isosta yleisöstä sekä erityisen äänekkäistä Suomi-faneista. Tyttöjen EM-finaali voimistellaan perjantaina 19.10. Portugalin Odivelasissa kello 20.45 Suomen aikaa. Finaalia voi seurata karsinnan tapaan suorana nettilähetyksenä UEG:n Youtube-kanavalta. Lähde: Suomen Voimisteluliitto
Tulokset: tyttöjen EM-karsinta, 17.10.2018
|